Tutustumisleikit
Moni tuttu tutustumisleikki sopii myös terveystiedon aiheiden käsittelyyn. Alla muutama esimerkkiehdotus.
Esine/kuvakortti
Opettaja tuo esineitä tunnille.
Oppilaat valitsevat itselle oman esineen ja kertovat, miten kyseinen esine kertoo esim. Terveydestä tai omasta itsestään.
Tavoitteena ajatusten herättely ja luova pohtiminen aiheesta.
Esim. Jokainen oppilas valitsee yhden esineen ja kertoo, millä tavalla se voisi liittyä elintapoihin ja terveyteen. Esineitä: tyhjät elintarvikepakkaukset, juomapullot, juomalasi, haarukka, lusikka, kello, kännykkä, korkokenkä, lenkkikenkä, urheilusortsit, tyyny tai tyynyliina, porkkana, pallo, palkintomitali, kuumemittari, vitamiinipurkki, hyppynaru, siderulla, lehtileike päivän televisio-ohjelmista, kirja, teatterimainos ja dvd-kotelo.
Etsi pari
Opettaja jakaa oppilaille paperilappuja, joihin on kirjoitettu ruoka-aineiden nimiä. Sama lappu jaetaan aina kahdelle oppilaalle.
Oppilaat etsivät ensin oman parinsa eli sen henkilön, jonka lapussa on sama teksti kuin itsellä.
Parien tehtävänä on pohtia oppikirjan ja muiden lähteiden avulla, mitä ravintoaineita heidän ruoka-aineessaan on.
Lopuksi käydään esittelykierros esimerkiksi näin: "Olemme näkkileipä, joten olemme hidas hiilihydraatti ja sisällämme paljon kuitua."
Ruudukko
Oppilaille jaetaan paperille ruudukko, jossa on jokaisessa ruudussa oma lause tai tehtävä.
Kerätään eri oppilaiden nimiä jokaiseen ruutuun.
Esim. etsi ihminen
- joka söi samaa aamupalaa kuin sinä
- joka liikkui viime viikolla liikuntasuositusten mukaisesti
- joka tietää miten puhallus-painelu elvytys tehdään
Tunnistamisleikki
Jokainen kirjoittaa paperilapulle itsestään vihjeitä; 3 p, 2p , 1p vihjeet eli eri tasoisia.
Tutustumisleikki
Sopii uuden ryhmän kanssa.
Jokainen saa nimilapun (tulee tietää ulkonäöltä kuka hän on) ja piirtää hänet omalla tyylillään paperille. Lisäksi tähän kirjoitetaan esim. Harrastuksia, lempi kouluaine, perhe, luonne,.. tms. Sitten esitellään: ensin piirtäjä paperin perusteella ja piirretty esittelee itsensä heti perään kertoen oikeat asiat.
Kuutamolla
Jokainen oppilas keksii itsestään väittämiä, joista kaksi on oikein ja yksi väärin.
Muiden tehtävä on arvata, mikä on se väärä vaihtoehto.
Esim. a. minä olen ainoa lapsi
b. vanhempani ovat eronneet
c. olen vaihtanut kahdesti koulua